11.12.2012

Huopainen joulukalenteri

 Joulukalenterin suunnittelin itse alusta loppuun. Ihan vähän jouduin tekemään kompromisseja, mutta se ei onneksi näy lopputuloksessa.Taustalla oleva harmaa 90cm leveä huopakangas oli yllättävän vaikea löytää, kaikkialla myytiin vain 45cm leveää. Lopulta kuitenkin Halpahallista löytyi sopivan levyinen taustahuopa. Kuusi on leikelty ja liimattu neljästä palasesta. Kuuseen tarvittavan askarteluhuovan löysin Tiimarista 45cm leveänä rullana.





Ensin piti virkata kaikki 24 palloa erivärisillä puuvillalangoilla, mutta sävyeroja oli liikaa. Valitsin lopulta kuusi väriä, joista jokaisesta tein neljä ympyrää.
 
 
Ympyröiden väliin esikoinen virkkasi ketjusilmukoilla nauhan. Joulukuun vastaisena yönä ompelin pitkälle aamuyöhön ympyrät reunoistaan kiinni kuuseen ja nauhan kiemurtelemaan jokaisen takaa.
 
Kun joulukuun ensimmäinen aamu koitti, ei kalenteri ollut vielä valmis. Joulukuun toisena aamuyönä ompelin kuusen kiinni taustahuopaan, ja mietin samalla missä vaiheessa olin lakannut arvostamasta yöuntani.

 Vielä on reunat viimeistelemättä ja tonttu huovuttamatta. Koko komeuden taakse on ommeltava jonkinlainen tukikangas.

  
Kankaaksi olen suunnitellut jokaisella lapsella käytössä ollutta kapaloliinaa, johon joskus vielä kirjailen omistuskirjoituksen kaikille.

Ei kommentteja: