Lumipyrypäivänä keijuja

Lumipyry sekoitti luistelusuunnitelmat. Mielipaha ja pettymyshän siitä tietysti seurasi. Onneksi olin joskus aiemmin katsellut tätä askarteluideaa. Malli on riittävän helppo lapsille ja nämä ovat nopeita toteuttaa.

 

Ja mikä olisi sen parempi paikka lumikeijujen olla kuin talvinen tähtitaivas. Laitoimme ne hallaharsoon kiinni ompelunarun ja hakaneulojen avulla.

Kun hahmon tulostaa vaakasuoraan, keijuista tulee pienempiä ja kivempia.

Siellä ne nyt roikkuvat lumihiutaleet hameinaan. Tanssivat hitaasti ilmavirtojen mukana.

Kaavan ja idean sain täältä.

Lastenhuoneen tähtitaivas

Halusin lastenhuoneeseen hieman talventaikaa. Mielellään nopeasti ja halvalla. Aikani mietittyäni keksin yhdistää kaksi eri vuodenaikoihin tarvittavaa asiaa.

Porasimme kuusi koukkua katonrajaan, kiinnitimme niihin valoverkon ja päälle kaksinkerroin taitellun hallaharson. Harso on syytä laittaa löysästi, sillä ilman pitää päästä kiertämään. Lamput saattavat lämmitä yllättävänkin kuumaksi.

Katosta tuli hieno, ja varsinkin iltaisin tämä on kovassa suosiossa. Sen alla on mukavan tunnelmallista lukea iltasatu.

Lumi tuli ikkunaan

Joulukalenterista löytyy joka aamu pieni kirje. Äidin innosta riippuen se vie joko herkkukätkölle tai jos rahkeet antaa myöden, tonttu antaa pienen askartelutehtävän.

 

Eilen tuli tehtäväksi leikellä paperista lumitähtiä. Tontun erikoisluvalla saivat kaikki leikata.

 

 Siinä missä keskimmäinen uhmassaan silppusi kaiken minkä käsiinsä sai, esikoinen jaksoi tehdä monta lumihiutaletta. Taitteli itse, sanoi välillä äh kun tylsät sakset vetivät paksun paperinipun linttaan ja leikkasi uudelleen.

 

Meillä on nyt ikkunassa näitä lumipyryn verran. Jokaiselta ainakin yksi.

Huopainen joulukalenteri

 Joulukalenterin suunnittelin itse alusta loppuun. Ihan vähän jouduin tekemään kompromisseja, mutta se ei onneksi näy lopputuloksessa.Taustalla oleva harmaa 90cm leveä huopakangas oli yllättävän vaikea löytää, kaikkialla myytiin vain 45cm leveää. Lopulta kuitenkin Halpahallista löytyi sopivan levyinen taustahuopa. Kuusi on leikelty ja liimattu neljästä palasesta. Kuuseen tarvittavan askarteluhuovan löysin Tiimarista 45cm leveänä rullana.

Ensin piti virkata kaikki 24 palloa erivärisillä puuvillalangoilla, mutta sävyeroja oli liikaa. Valitsin lopulta kuusi väriä, joista jokaisesta tein neljä ympyrää.

 

 

Ympyröiden väliin esikoinen virkkasi ketjusilmukoilla nauhan. Joulukuun vastaisena yönä ompelin pitkälle aamuyöhön ympyrät reunoistaan kiinni kuuseen ja nauhan kiemurtelemaan jokaisen takaa.

 

Kun joulukuun ensimmäinen aamu koitti, ei kalenteri ollut vielä valmis. Joulukuun toisena aamuyönä ompelin kuusen kiinni taustahuopaan, ja mietin samalla missä vaiheessa olin lakannut arvostamasta yöuntani.

 Vielä on reunat viimeistelemättä ja tonttu huovuttamatta. Koko komeuden taakse on ommeltava jonkinlainen tukikangas.

  

Kankaaksi olen suunnitellut jokaisella lapsella käytössä ollutta kapaloliinaa, johon joskus vielä kirjailen omistuskirjoituksen kaikille.

Herra ja rouva Barbababa

Viime kesänä syntyivät Barbababa ja Barbamama. Ajatuksena oli virkata koko Barbaperhe, mutta toistaiseksi on vain onnellinen pariskunta. Työ oli oletettua suurempi, ja näiden teko vei suurimmat virkkaushalut vähäksi aikaa.

Onnellinen pariskunta

Barbapapan ohje oli täältä ja Barbamama syntyi soveltamalla samaa ohjetta. Barbamamalle ompelin kasvot kilpaa vauvan kitinän kanssa. Niistä tuli juuri sen näköisetkin. Ihan nopeasti minä tämän teen valmiiksi ja sitten ..!

Täytteeksi laitoin vanun tilalle kuivia herneitä. Niitä voi nyt vähän muotoilla, ja pariskunta onkin leikeissä mukavan tukevia. Ovatpa joutuneet myös ovistopparin ja kameran jalustan hommiin, oikein sopivia myös niihin.

En ehkä ihan ehtinyt Barbapapa-innostuksen aallonharjalle, mutta on näillä jälkimainingeissakin leikitty. Ja tuleehan noita uusia kausia.

Lapsivuodeajan päätös

Tuli kesä, syntyi kolmas vauva. Hymyilevä, aurinkoinen ja täydellinen pieni ihmisen alku.

2-vuotiaan käsitys minusta. Piirretty tikulla tynnyrin kylkeen.

 

Sen verran on töitä kuitenkin teettänyt, että muistan taas miltä valvottu yö maistuu suussa. Raudalta.

Puoli vuotta menty ja toiveenani on että arki tasaantuisi. Meillä neljällä muulla on suunnilleen sama päivärytmi, mutta kun viides on seilannut miten sattuu, siirsin äyskäröinnin kotinurkkiin.

Nyt minä olen taas täällä.

Harrastan lepoa

Haaveita on, unelmia on. Ihania sellaisia.

Lempiharrastukseni lasten syntymän jälkeen on päästä unen ja valveen rajalle, ja kellua vapaasti ajatusteni mukana.

Vaikeinta kaikessa on ollut sen ymmärtäminen, että jos nyt käytän tämän hetken ja vaikka vielä seuraavankin, ei maailma kaadu siihen. Tiskit odottavat, pyykit odottavat ja maailma odottaa oman hetkeni verran. Minulla ei aina ole kiire johonkin.

Alan olla siinä jo aika hyvä.

Oma hetki

Elämäni tahti on tällä hetkellä hyvin nopeaa. Päällekkäin ovat miehen menot, omat menot, lasten menot, sukulaisten ja ystävien kyläilyt, sairastelut, muistettavat, hoidettavat, siivottavat, pyykättävät ja järjesteltävät asiat.
Aamusta iltaan ratkon ongelmia, etsin jotakin, lohdutan, pissatan, ruokin, tiskaan, siivoan, kiristelen hermojani, huudan, pyydän anteeksi, leikin, unohdan jotain ja taas muistan kuinka onnekasta aikaa elänkään.

Nautin tästä, ihan jokaisella solullani nautin tästä. Tämä on juuri nyt niin väkevästi elämänmakuista aikaa. Jopa niin paljon, että joskus tuntuu etten jaksaisi enää yhtään tyhjästä aiheutuvaa kiukkukohtausta.

Niinä hetkinä ajattelen tätä hetkeä. Hiljaisuutta ja kiireetöntä kahvikupillista itseni kanssa. Tuoretta croissanttia ja sen tuhatta kaloria.
Ostin lehden, vaikka samanlaisia on kotona ennestään kymmeniä.

Ulkona on kasapäin lunta, keväästä ei ole vieläkään tietoakaan. Vatsani kasvaa, ja pienen ihmisen potkut vahvistuvat. Tällaisina hetkinä ehdin huomaamaan sen.

Tipusia tuliaisiksi

Askartelin lasten kanssa isomommalle viemisiksi pääsiäiskortit. Piirsin kahdelle kartongille kaksi ympyrää ja otin esiin silkkipaperin ja liiman. Molemmat saivat omat silkkipaperin palasensa ja kipon johon valmiit pallot sai laittaa.

Nuorimmainen jaksoi tehdä ehkä kaksi palloa ennen kuin kyllästyi. Kerrankin kun olisi luvan kanssa saanut repiä paperia, niin juuri sillä kertaa ei tietenkään huvittanut. Lopulta minä ja esikoinen pyörittelimme ja ruttasimme pallot valmiiksi.

Samalla tyypillä meni liimaamisen ja maalaamisen käsitteet jatkuvasti sekaisin. Askartelun lomassa karjuttiin lujaa vastaan, kun yritin neuvoa että "kasta ja tökkää kiinni". Ei, ei, ei, minä itte!

2- ja 4-vuotiaiden eron huomasi selvästi toiselta puoleltani, jossa esikoinen teki omaa työtään. Ei karjumista, huutamista eikä liimalla maalaamista. Tai silkkipaperin syömistä. Sen sijaan hän istui keskittyneesti asetellen palloja tarkasti kartongille. Yhteistä heille kuitenkin oli se, ettei kumpaakaan saanut auttaa.

Valmiit kortit olivat aivan tekijöidensä näköisiä. Hetken harkitsin näiden jättämistä kotiin muistoksi, mutta en raaskinut.

Äidin tilkkupeitto

Vanhempi tyttäreni toivoi unikaverilleen omaa peittoa. Kauniisti muisti myös siskoaan (joka ei vielä silloin osannut puhua), että tämänkin unikaveri haluaisi samanlaisen. Ja mitäs muutakaan äiti tekee kuin pyynnöstä imarreltuna (kätteni töitä siis ihaillaan niin paljon, että halutaan lisää!) kaivaa langat esiin, hyväksyttää värit tilaajalla ja ryhtyy hommiin.

En ole kovin nopea virkkaaja, ja totta puhuen isoäidin neliöt ovat hilppasen yksitoikkoisia tehdäkin, joten projekti venyi kuukausien mittaiseksi. Nyt kuitenkin on valmista, enää puuttuu sommittelu peitoiksi (kivaa) ja päättely (tylsää).

Näitä on virkattu bussissa, luennoilla, autossa ja nukuttaessa. Viimeiset palaset tein kahviossa, yksin rauhassa istuen ja ihmisten juttuja sivukorvalla kuunnellen. Oli ihanaa!

Ensimmäinen raapaisu

Elämä on täyttä, sanan jokaisessa merkityksessä. Arki on hurjan kiireistä, mutta siinä ei ole mitään, mitä emme olisi itse halunneet. Joten teemme listoja, suunnitelmia ja aikatauluja. Kun huhtikuinen lumipyry sekoittaa ne, olen ikionnellinen isovanhemmista jotka auttavat jos suinkin voivat.
Haaveilen joutavasta ajasta, ja kun sitä saan, haaveilenkin taas siitä ihanasta arjesta joka vie mennessään.