Aamusta iltaan ratkon ongelmia, etsin jotakin, lohdutan, pissatan, ruokin, tiskaan, siivoan, kiristelen hermojani, huudan, pyydän anteeksi, leikin, unohdan jotain ja taas muistan kuinka onnekasta aikaa elänkään.
Nautin tästä, ihan jokaisella solullani nautin tästä. Tämä on juuri nyt niin väkevästi elämänmakuista aikaa. Jopa niin paljon, että joskus tuntuu etten jaksaisi enää yhtään tyhjästä aiheutuvaa kiukkukohtausta.
Niinä hetkinä ajattelen tätä hetkeä. Hiljaisuutta ja kiireetöntä kahvikupillista itseni kanssa. Tuoretta croissanttia ja sen tuhatta kaloria.
Ostin lehden, vaikka samanlaisia on kotona ennestään kymmeniä.
Ulkona on kasapäin lunta, keväästä ei ole vieläkään tietoakaan. Vatsani kasvaa, ja pienen ihmisen potkut vahvistuvat. Tällaisina hetkinä ehdin huomaamaan sen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti