Äidin tilkkupeitto

Vanhempi tyttäreni toivoi unikaverilleen omaa peittoa. Kauniisti muisti myös siskoaan (joka ei vielä silloin osannut puhua), että tämänkin unikaveri haluaisi samanlaisen. Ja mitäs muutakaan äiti tekee kuin pyynnöstä imarreltuna (kätteni töitä siis ihaillaan niin paljon, että halutaan lisää!) kaivaa langat esiin, hyväksyttää värit tilaajalla ja ryhtyy hommiin.

En ole kovin nopea virkkaaja, ja totta puhuen isoäidin neliöt ovat hilppasen yksitoikkoisia tehdäkin, joten projekti venyi kuukausien mittaiseksi. Nyt kuitenkin on valmista, enää puuttuu sommittelu peitoiksi (kivaa) ja päättely (tylsää).

Näitä on virkattu bussissa, luennoilla, autossa ja nukuttaessa. Viimeiset palaset tein kahviossa, yksin rauhassa istuen ja ihmisten juttuja sivukorvalla kuunnellen. Oli ihanaa!